Korhosten sukuhaarat
Seuran aiempi sukututkimusvastaava Martti Korhonen on tehnyt Korhosten sukututkimusta eri alueen Korhosista:
Oulun läänin Korhoset:
Tutkimus keskittyy Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan Korhosiin. Tiedot kattavat Kainuun, Oulun seudun, Muhoksen ja Kuusamon Korhos-suvut vuodesta 1550 vuoteen 1900-1910.Savon Korhoset:
Tutkimus on jaettu kolmeen osaan tietojen käsittelemisen helpottamiseksi:
Pohjois-, Keski- ja Etelä-Savon Korhosiin.
Nilsiän ja Rautavaaran Korhoset ovat kuitenkin Karjalan Korhosten yhteyteydessä.
Tiedot kattavat Korhos-suvut 1500-luvulta 1900-luvulle. Rautalammen Korhosten tiedot loppuvat kuitenkin jo 1800-luvun alkuun. Tutkimuksessa on käsitelty jonkin verran myös Virtain ja Kauhavan Korhosia.
Karjalan Korhoset:
Tutkimus käsittelee Nilsiän ja Rautavaaran pitäjien, Karjalan ja Karjalankannaksen Korhosia.Tiedot kattavat Korhos-tietoja 1500-luvulta 1900-luvulle.
Martin tutkimukset oli saatavissa E-kirjana Elisa-kirjasta, jonka yhteydessä myös tarkemmat esittelyt tutkimuksista ja kunkin kirjan sisällöstä: Elisa-kirjat / Martti Korhonen
– valitettavasti Elisa lopetti e-kirjat palvelunsa eikä Martin kirjoja ole BookBeat sivustolla.
Lisätietoja sukuhaaroista ja tutkimustyön vaiheesta oli saatavilla Martti Korhosen kotisivuilta.
Martti Korhoseen voi ottaa yhteyttä ja kysyä sukututkimuksiin ja eri sukuhaaroihin liittyvistä asioista, katso yhteystiedot Toimihenkilöt-sivulta.