Vuoden Korhonen
Vuoden 2024 Korhonen
Marko Korhonen
Marko syntyi Mikkelin Anttolassa ja asuu nykyisin Hämeenlinnassa. Ylpeänä ja yllättyneenä hän ottaa tittelin vastaan, lupasipa pilke silmäkulmassa laittaa tittelin CV:hensäkin .
Markoon tehnyt töitä ensin Mannerheimin lastensuojeluliitolle noin 10 vuotta sekä yli 20 vuotta SPR:lle joista 8 vuotta maailmalla mm. Kosovossa, nepalissa, Malesiassa, Keniassa, Nigeriassa, Karibialla, Ukrainassa sekä Gazassa. Moneen paikkaan on perhe, kaksi poikaa ja vaimo muuttaneet mukaan.
Hän on katastrofi päällikkö ja näin ollen johtaa ja koordinoi avustusoperaatioita, nykyisin aika useasti suomesta käsin vaikka kyllä ulkomaanreissuja vieläkin on edessä.
Suurelle yleisölle Marko Korhonen on tullut tunnetuksi TV:stä jossa hän on toiminut YLE:lle ja MTV:lle katastrofiasiantuntijana
Vuoden 2023 Korhonen
Klaus Korhonen
Klaus on tuonut Korhosten nimeä tunnetuksi viimeaikoina ihan kansainvälisestikin. Suurlähettiläänä toimimisen lisäksi hän oli erityisesti julkisuudessa Naton yhteydessä.
Korhosen toimiessa Suomen erityisedustuston päällikkönä Suomi teki päätöksen liittyä Natoon. Hän toimitti ulkoministeri Pekka Haaviston allekirjoittaman Suomen jäsenhakemuksen henkilökohtaisesti Naton pääsihteerille Jens Stoltenbergille 18. toukokuuta 2022.
Tällä hetkellä Klaus toimii poliitikkona suunnittelutehtävissä ulkoministeriössä. Hän on myös Ulkopoliittisen instituutin hallituksen uusi puheenjohtaja.
Vuoden 2022 Korhonen:
Marja Korhonen
Saimme videotervehdyksen Marjalta, hän ei itse päässyt paikalle mutta puheenjohtajamme Risto menee häntä tapaamaan myöhemmin heinäkuussa. Kuten viereistä kuvasta joka on otettu Marjan kotisivuilta voi nähdä hän on menettänyt puhekykynsä ja on neliraajahalvaantunut. Hän näyttää taululta kirjaimia silmillään ja tulkki sitten puhuu Marjan puolesta. Hän yllättyi kovasti tittelistään mutta sukurakkaana ihmisenä ottaa vuoden 2022 Korhostittelin ylpeydellä vastaan. Marja on Virtain Korhosia, kantaisä tuli Mikkelin Anttilasta Hämeeseen 1560 luvulla. Marja toivotti vielä puheessaan iloista tapaamista meille muille Iisalmessa.
Vuoden 2021 Korhonen:
Teuvo Korhonen
Teuvolla on runsaasti tietoa sukumme vaiheista. Hän on pitkäaikainen hallituksen jäsen ja tiettävästi ainoa joka on vapaaehtoisesti halunnut sihteeriksi!
Veikko Korhosen jättäydyttyä puheenjohtajan tehtävistä Rautalammilla Järvisydämmessä valittiin Teuvo uudeksi puheenjohtajaksi -ehkä jopa pienellä painostuksella. Hyvin ja ansiokkaasti hän kuitenkin hoiti puheenjohtajan tehtäviään. Varmaankin monet kesätapahtumiin ja vuosikokouksiin osallistuneista ovat saaneet osansa hänen seuramiestaipumuksistaan ja ilmiömaisesta muistista.
Valitettavasti hän joutui siirtymään aktiivisesta toiminnasta sairauden myötä mutta jatkaa toimintaansa kuitenkin hallituksen jäsenenä.
Vuoden 2019 Korhonen:
Lea Honkalampi
Lea Honkalampi on toiminut sukuseurassamme alusta asti, hän oli perustajäsen!
Eli Leasta voi todella sanoa että hän on pitkäaikainen sukuseuramme jäsen, todellinen aktiivi joka on toiminut myös puheenjohtajana 2001-2008 sekä vaikuttanut sukuseuramme toimintaan monella tavoin. Monesti olemme saaneet kuulla hänen lausuntaansa erilaisissa tapahtumissa ja ilahduttipa hän Rautavaaran Metsäkartanolla uutena vuoden Korhosena meitä jälleen liikuttavalla lausunnallaan.
Vuoden 2018 Korhonen: Martti Korhonen
Martti Korhonen on syntynyt Kuopiossa 1933 ja opiskellut oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän toimi 1960-luvulla ulkoasiainministeriön palveluksessa diplomaattitehtävissä Helsingin lisäksi Washingtonissa, Varsovassa ja Oslossa. 1970-luvulla Martti toimi Metsäteollisuuden Keskusliiton kauppapoliittisena johtajana ja 1980-luvulla Kansallis-Osake-Pankin johtokunnassa hoitaen ulkomaisten pankkien kanssa käytävää liiketoimintaa. Myöhemmin hän hoiti myös Itä-Suomen ja Savon konttoriverkostoa.
Martti Korhonen on kotiseutu- ja sukuseura-aktiivi. Hänen sisarensa Tellervo Kajasmaa ja veljensä Sulevi Korhonen olivat perustamassa Korhosten Sukuseura ry:tä Martin ollessa ulkomailla. Myöhemmin Martti oli perustamassa ”Kuikkalan Korhoset” -nimistä sukuseuraa, johon koottiin Kuikkalan talosta peräisin olleet Korhoset ja heidän jälkeläisensä. Martti on jatkanut sukuasioiden eteenpäin viemistä viime aikoihin saakka ja on ollut käytettävissä seuramme luennoijana. Martti on tukenut Korhosten Sukuseuraa ja on sukuseuramme jäsen.
Vuoden 2017 Korhonen: Marko Korhonen
Pohjois-Savon maakuntajohtajana vuodesta 2016 toiminut Marko Korhonen kukitettiin Vuoden 2017 Korhoseksi Kuopion sukutapaamisessa Rauhalahdessa.
Koulutukseltaan Korhonen on yhteiskuntatieteiden tohtori. Marko Korhonen on aiemmin toiminut myös Lapinlahden sekä Kaavin kunnanjohtajana.
Vuoden 2016 Korhonen: Eino Korhonen
Eino Korhonen nimitettiin Vuoden Korhoseksi kesätapahtumassa 2016. Kuvassa Eino oikealla puheenjohtaja Veikko Korhosen onniteltavana.
Eino Korhonen on toiminut seurassa pitkään monissa tehtävissä, kuten seuran pitkäaikaisena sukututkimusvastaavana. Hän on kirjoittanut myös Korhosten sukua käsitteleviä kirjoja.
Vuoden 2015 Korhonen: Martti Korhonen
Martti Korhonen on vuosikymmeniä tutkinut ja tallentanut Korhosia sekä heidän muuttoreittejä historian saatossa.
Martti on kirjoittanut myös monia kirjoja perustuen tekemiinsä sukututkimuksiin. Kirjoista saa tarkempaa tietoa Sukututkimus-sivulla.
Martti on myös Korhosten sukuseuran sukututkimusvastaava ja hän on toiminut myös Korho-lehden vakituisena toimittajana.
Vuoden 2014 Korhonen: Leena Korhonen
Leena Korhonen on valtakunnalisesti ansioitunut 11-lapsisen perheen äiti Varpaisjärveltä.
Leena on yhteiskunnallisesti valveutunut vanhusten, lasten ja järjestöjen vapaaehtoinen sekä pitkäaikainen tukihenkilö.
Kuvassa kukitettavana Leena ja miehensä Osmo sekä Veikko Korhonen.
Vuoden Korhonen valintakriteerit
Vuoden Korhonen valinta on tehty vuodesta 2014 saakka.
Vuoden Korhosen valitsee Korhosten Sukuseura ry vuosittain. Vuoden Korhonen on yksi henkilö - ei yhteisö, ei yritys. Nimitykellä sukuseura kunnioittaa palkitsemaansa henkilöä.
Valinnan suorittaa sukuseuran hallituksen valitsema 3 henkinen raati jäsenasioista ja palkitsemisistä vastaavan hallituksenjäsenen johdolla.
Vuoden Korhonen:
- on sukunimeltään Korhonen tai omaa sukua Korhonen
- vaikuttanut teollaan, esimerkillään, asenteellaan positiivisesti ja laajasti Korhonen-nimen hyväksi
- on normaali kansalainen, esim. kulttuurin edustaja, julkisuushenkilö, poliittinen henkilö tai urheilija
- on 18 vuotta täyttänyt, nuhteeton Korhonen